HANNU SIIVONEN

40

Vuonna 1982 syntynyt luontoyrittäjä, jolla taustallaan puolikas merkonomin tutkinto ja koneistajan opintoja. Olen asunut koko ikäni Asikkalassa – Kurhilassa, Vääksyssä, Kirkonkylässä ja vuodesta 2014 lähtien Vähimaalla. Olen työskennellyt lyhyissä työsuhteissa maataloudessa, asiakaspalvelussa, luontomatkailussa ja puhelinmyynnissä. Työsuhteiden ja opintojen välillä olen ollut pitkiä aikoja työttömänä.

Haluni vaikuttaa on lähtöisin kokemuksistani pienituloisena asikkalalaisena. Se on saanut minut huomaamaan epäkohtia sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä työllisyyspolitiikassa. Mielestäni jokaiselle tulisi antaa mahdollisuus työhön palkalla jolla elää ja voi kasvattaa elintasoaan. Työhön kykenemättömien tulisi aina päästä tarpeellisten tukien ja palveluiden piiriin. Kenenkään ei tulisi joutua tukeutua toimeentulotukeen perusturvan vuoksi.

Näen kunnissa myös merkittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöön. Ilmastonmuutosta vastaan voidaan taistella mm. tekemällä oikeita valintoja kouluruuan suhteen, käyttämällä uusiutuvaa energiaa julkisissa rakennuksissa sekä valitsemalla vähäenergisiä ratkaisuja kuntatekniikassa. Parhaat teot ilmastonmuutosta vastaan myös säästävät rahaa.

Kunnan tulisi houkutella asukkaita vetoamalla ikäluokkien ala- ja yläpäihin, eli lapsiin ja eläkeläisiin. Hyvä ja edullinen varhaiskasvatus ja päivähoito sekä laadukkaat koulut vetävät puolensa lapsiperheitä. Vanhemmille ikäpolville tulisi tarjota monipuolisia harrastus-mahdollisuuksia sekä sote-palveluita aktiivisen ja mielekkään elämän turvaamiseksi.

Valtuustokauden suurimpana haasteena näen maakunta- ja sote-uudistus, joka voi muuttaa kuntatalouden rakennetta merkittävästi. Kunnan tulee hoitaa terveyttä ja työllisyyttä edistävät ja syrjäytymistä ehkäisevä palvelut vaikka hyödyn niistä saisikin maakunta.